Derby-revanssi lämminverisille - ja myös suomenhevosille
Massimo Hoist yrittää kirkasta Derbyn kolmatta sijaa ensi keskiviikon revanssissa (kuva: Pekka Salonen).
Syyskuun viimeinen keskiviikko tarjoilee ravijännäreille tasokasta urheilua. Toto65-kohteissa nähdään paljon viime viikkojen menestyjiä. Illan tähtilähdöissä Derby-hevoset kisaavat revanssihengessä.
Suuren Suomalaisen Derbyn kärkikaksikko Crepe Match ja Corazon Combo eivät ole mukana lämminveristen Derby-revanssissa. Derby-finaalin kolmonen Jukka Hakkaraisen Massimo Hoist, nelonen Tuomas Korvenojan Laxvikens Amiral ja Hakkaraisen karsintavoittaja Callela Nelson jahtaavat 5000 euron ykköstä.
Kylmäveristen 5-vuotislähtö ajetaan ennen Toto65-kohteita. Kuusi hevosta on mukana, mutta joukossa on ikäluokan tähdistö. Jani Ruotsalaisen Wertti voitti Derbyn Jyväskylässä. Seppo Suurosen Rekilammen Sauli oli kakkonen. Heikki Hoffrenin Lipassi voitti viime vuonna Kriteriumin.
Kylmäveristen Pronssidivisioonan karsinta juostaan 65-pelin kolmoskohteena. Hurman Viesker on kova menijä, kunhan malttaa ravata. Villieläin kiisi viimeksi mailin 23,7-aikaan Mikkelissä. Mika Mäkelän Mitori ja Rannan Pomo ovat hyviä mailereita. Syneri tekee mielenkiintoisen paluun radoille. Tangen Ove on uusi kylmäverinen, joka aloittaa Antti Veteläisen valmennuksesta.
Lämminveristen enintään 45 000 euron ryhmässä riittää myös tasoa. New Grove Waylon, Rock Vice, Worrywart, Caviar Creation, Borin T.N., Super Topaz ja kumppanit takaavat, että voitosta tulee tiukka taistelu.
Ravien käsiohjelmaan pääsee tutustumaan täältä.