Finlandia-viikonlopun kilpailusarjat julkaistu – Helsinki-Ajon voittajalle suora paikka Finlandia-Ajoon

Pääkilpailun ykköspalkinto on 100 000 euroa. Finlandia-Ajoon on tänä vuonna kotimainen karsintalähtö, lauantaina 12.4. ajettavan Helsinki-Ajon voittaja saa suoran paikan Vermon vuoden pääkilpailuun.

”Suoralla kutsulla haluamme nostaa perinteisen Helsinki-Ajon painoarvoa, kun kilpailu on tänä vuonna sopivasti kolme viikkoa ennen Finlandiaa”, Vermon kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen kertoo. ”Verkot ovat vesillä moneen suuntaan, ja ensimmäinen Finlandia-kutsu on todennäköisesti ajankohtainen maaliskuun alkupuolella.”

Kevään aikana Vermossa on avoimet Isokenkä-lähdöt lämminverisille keskiviikkona 12.3. ja 26.3. ”Näillä ja Helsinki-Ajon voittajan kutsulla halutaan tarjota näytönpaikkoja kotimaan ykkössarjalaisille kohti kevään huipennusta”, Korhonen jatkaa.

Finlandia-viikonlopun sarjatarjonta on muuten hyvin edellisvuosien kaltainen. Lauantaina tammat ovat pääosassa. Espoon Palkinto ja Arvid Åvallin TammaDerby ovat lämminveristen ykköslähdöt, ja suomenhevosten avoin tammalähtö avaa perinteisen A.V. Marttilan kilpailusarjan Finlandia-lauantaina.

Sunnuntain STL-karsintojen sarjamääritykset on suoraan muutettu Ruotsin kruunuperusteisista voittosummarajoista euroiksi. Ainakin STL-karsintojen voittajat pääsevät halutessaan Elitloppet-viikonlopun finaaleihin. Ponilähdöt on rajattu Mini- ja Lilla Elitloppet-kilpailujen määritysten mukaisesti suomalaisvalmennuksessa oleville poneille. Näin suomalaisia poniurheilijoita nähdään myös toukokuun viimeisenä viikonloppuna Tukholmassa.

Vermon kansainvälinen raviviikonloppu järjestetään 3.-4. toukokuuta. Viikonlopun kilpailusarjat on julkaistu kokonaisuudessaan Heppa-järjestelmässä.

Finlandia-lauantain 3.5. sarjat

Lämminveriset

1. sarja Lämminveriset ryhmäajo 1620 m Avoin P. 4000 e.
2. sarja Espoon Palkinto - Tammadivisioonakarsinta Lämminveriset ryhmäajo 2120 m Tammalähtö P. 10 000 e.
3. sarja Arvid Åvallin TammaDerby Lämminveriset ryhmäajo 2120 m 5-v. Suom.synt. Tammalähtö P. 20 000 e.
4. sarja Derby-tammasarja Lämminveriset tasoitusajo 2620 m 4-v. Suom.synt. p. 7000 e + 20 m/ 10 000 e. Tammalähtö pt. 40 m. P. 6000 e.
5. sarja Lämminveriset tasoitusajo 2120 m 3-v. p. 3000 e + 20 m/ 7000 e. Tammasarja pt. 40 m. P. 4500 e.
6. sarja Lämminveriset tasoitusajo 2120 m p. 22 000 e + 20 m/ 43 000 e. enintään 65 000 e P. 4000 e.

7. sarja Lämminveriset ryhmäajo 2120 m enintään 6000 e. P. 3000 e.

Suomenhevoset

8. sarja KK-25 A.V. Marttilan Tammasarja Suomenhevoset ryhmäajo 2120 m Tammalähtö P. 4000 e.
9. sarja Suomenhevoset tasoitusajo 2140 m 4-6-v. Tammasarja Hyv. enint. 5-v. 20 m. P. 4500 e.


Kylmäveriset

10. sarja Kylmäveriset tasoitusajo 3120 m p. 50 000 e + 20 m/ 40 000 e. Etus. Suom. synt. pt. 40 m. P. 6000 e.

11. sarja Nousija- vs. Haastajadivisioonakarsinta Kylmäveriset tasoitusajo 2120 m p. 15 000 e + 20 m/ 15 000 e. enintään 30 000 e Etus. Suom. synt. P. 4000 e.


Finlandia-sunnuntain 4.5. sarjat

Lämminveriset

1. sarja Finlandia-Ajo Lämminveriset ryhmäajo 1620 m Avoin P. 100 000 e.
2. sarja Prix Monté Finlandia Lämminveriset Monte ryhmäajo 1620 m P. 7000 e.
3. sarja Glenn Kosmos Memorial Lämminveriset ryhmäajo 2120 m 4-v. P. 10 000 e.
4. sarja Seppele-Ajo Lämminveriset ryhmäajo 2120 m 3-v. P. 10 000 e.
5. sarja På väg till Harper Hanovers Lämminveriset tasoitusajo 3120 m p. 50 100 e + 20 m/ 96 000 e. pt. 40 m. P. 11 000 e.
6. sarja STL Silverdivisionen -karsinta Lämminveriset ryhmäajo 2120 m vähint. 48 015 e. enintään 157 140 e. P. 13 500 e.
7. sarja STL Bronsdivisionen -karsinta Lämminveriset ryhmäajo 2620 m vähint. 34 920 e. enintään 82 935 e. P. 11 000 e.
8. sarja STL Klass I -karsinta Lämminveriset ryhmäajo 1620 m vähint. 17 460 e. enintään 48 015 e. P. 11 000 e.

9. sarja Lämminveriset tasoitusajo 2120 m p. 12 000 e + 20 m/ 23 000 e. enintään 35 000 e P. 7000 e.


Kylmäveriset

10. sarja KK-25 Erkon Pokaali Kylmäveriset ryhmäajo 2120 m Avoin P. 15 000 e.

11. sarja Kylmäveriset tasoitusajo 2120 m 5-7-v. p. 5-v, 20m 6-v, 40m 7-v Etus. Suom. synt. P. 7000 e.


Ponilähdöt

1. ponilähtö MiniFinlandia A-Ponit ryhmäajo 1620 m Avoin P. 150 e.
2. ponilähtö PikkuFinlandia B-Ponit ryhmäajo 1620 m Avoin P. 150 e.