Kiikku’s Nea ravasi kymppitonnin ykkösen Kuuma Cupin finaalissa


Christa Packalénin valmentama Kiikku’s Nea valloitti Kuuma Cupin finaalin Hannu Torvisen ajamana.

Lähtökiihdytys oli odotetun tulinen, kun karsintavoittajat iskivät yhteen sisimmiltä lähtöradoilta. Kiikku’s Nea painui johtopaikalle ohi Jeppas Winstonin. Avauspuolikas mentiin 12,1-kyytiä. Kiikku’s Nea ja Hannu Torvinen hallitsivat. Voitto tuli Nuncion tyttärelle ajalla 14,4a/2120m. Jeppas Winston ei saanut kiritilaa, mutta ehti johtavan takana kurottaa kakkoseksi. Arctic Crown oli johtavan rinnalta sitkeä kolmas. Moni hevonen jäi pussiin.

- Kiikku’s Nea teki hyvän suorituksen. Jo ennakkoon oli jännä tilanne, miten meidän hevonen lähtee. Se lähti hyvin ja käyttäytyi hyvin. Joskus se on turhan totinen. Totta kai kuskille tulee vähän jännittynyt olo, kun ajetaan kymppitonnista, mutta se on sellaista mukavaa jännittämistä, Hannu Torvinen kertoi.

Toto65-kierros alkoi Hopeadivisioonalla. Irina Sarinin Amazing Player oli suursuosikki ja kaiken luottamuksen arvoinen. Jarmo Saarela piti sisäradalta johtopaikan ja sai keulassa ajaa rauhallista vauhtia. Amazing Player tuli päätöspuolikkaan alle 1.09-vauhtia ja voitti ajalla 15,0a/2120m. Amazing Player matkaa kohti Seinäjoki Racea hienossa kunnossa. Marlon Boko kiri vahvasti kakkoseksi. Epimetheus seurasi kolmanneksi ennen hyvin kautensa aloittanutta BWT Gazeauta.

- Amazing Player tuntui aivan mahtavalta. Se on tosi nopea ensimmäisillä askelilla. Kaikki sujui hyvin. Tänään piti kokeilla ajaa ilman kenkiä ja jenkkikärryillä, mutta kelin vuoksi emme sitä tehneet. Kokeillaan sitä sitten Seinäjoella, Jarmo Saarela sanoi.

Enintään 40 000 voittaneiden ryhmä oli Viulan Voiton näytös. Petri Mäkinen nosti Viulan Voiton johtaneen Adven Turen rinnalle ja ajoi keulaan viimeisellä takasuoralla. Viulan Voitto oli murskaava ja voitti ylivoimaisesti ajalla 25,6a/2120m. Adven Ture tsemppasi hyvin kakkoseksi.

- Ykkösrata on parempi lähtöpaikka kuin 12. Lähtö sujui hyvin, arvasin, että Adven Ture lähtee kovaa, mutta sen taakse en uskaltanut jäädä. Viulan Voitto on enemmän vahva kuin nopea. Talvi on sujunut hyvin. Voitto kävi myös lomalla Paula Stenbergin kylpylässä, Petri Mäkinen kertoi.

Kovin kylmäveristen lähtö ajettiin mailin matkalla, ja kovaa mentiin. Jukka Torvinen ajoi Kinderin keulaan avauspuolikkaalla, joka jäi taakse 20,5-vauhtissa. Aimo Vuorisalon Kinderi piti paikkansa maaliin saakka ja voitti ajalla 23,3a/1620m. Core oli myös oikein hyvä kakkonen johtavan rinnalta. Hurman Viesker laukkasi hyvästä kiristä takasuoralla.

- Eka puolikas oli kova, mutta tosi kovaa mentiin ensimmäiset parisataa metriä. Kinderi on kyvyiltään jättihyvä. Tänään ajettiin ilman sekkiä, ja hevonen meni vapautuneesti. Vikakurvissa oli hyvä tunne, Kinderi pyöritteli korviaan ja vastasi hyvin Corelle maaliin saakka, Jukka Torvinen sanoi.

Sublime Soa oli vakuuttava voittaja 65-nelosessa, joka ajettiin volttilähtönä. Jukka Torvinen ajoi Matti Lampisen tamman johtopaikalle. Sublime Soa irtosi lopussa helposti muista ja voitti ajalla 15,7/2120m. Ceresthee ja Yuvarajah kiri takaa sisäpareista muille totosijoille.

Jacques Hyneman oli ykkönen malin ryhmässä, joka oli 65-vitonen. Ari Moilanen ajoi Jacques Hynemanin johtopaikalle. Piia Sjöblomin ruuna hallitsi ja viiletti varmaan voittoon ajalla 13,9a/1620m. Mellby Helios kiri kakkoseksi. BWT Dancer seurasi johtavan takaa kolmanneksi.

Keskiviikkoilta alkoi Guts n’ Gloryn voitolla. Tommi Kylliäinen ajoi Joni-Petteri Irrin valmennettavan keulaan ensimmäisellä takasuoralla. Guts n’ Glory paineli keulassa maaliin saakka ja voitti ajalla 17,1a/2120m. Eleni tarjosi hyvän vastuksen, vaikka se joutui juoksemaan toisen radan veturina. Valmentaja Irri kehui kaviouraa loistavaksi, vaikka takatalvi toi lumipeitteen pääkaupunkiseudulle. Kesäkengillä pärjäsi radalla.

Kakkoslähtö oli Tammadivisioona. Minna Hakalan Gimma jatkaa vahvassa vireessä. Se kiersi Harri Koivusen ajamana ykköseksi ajalla 28,3/2160m. Loppusuoran kiri oli jälleen vahva. Vauhdikas Venla oli paaluhevosten paras ja oli johtopaikalta kakkonen.

Lämminveristen Tammadivisioonan voitto meni Viroon. Gudmund Haugstadin Julie Sensation kiri johtavan takaa ykköseksi Hannu Torvisen ajamana. Voittotulos oli hyvä 15,7a/2120m. Tringa Oak ja Mathilde Halm kirivät muille totosijoille.

Vermon ilta päättyi Lady Marinetin sooloon. Olli Koivunen piti ykkösradalta johtopaikan. Harri Koivusen valmentama 4-vuotias Raja Mirchin tytär jätti muut selvästi taakseen. Jinx pääsi pujahtamaan johtohevosen taakse ja oli kakkonen maalissa.