Talvimalja: Payet keulaan ja voittoon, Utala tuuletti
Juha Utalan valmentama ja ajama Payet voitti Talvimaljan. 10 000 euron ykkönen tuli ajalla 15,1a/2120m.
Juoksu ratkesi lähtökiihdytyksessä. Juha Utala täräytti Payetin keulaan ohi Com Miltonin. Avauspuolikas mentiin vain 16,1-vauhtia ja kierros 18,0-kyytiä. Jarmo Saarela kierrätti Hierro Bokon johtohevosen rinnalle kierroksen juoksun jälkeen. Payet ja Hierro Boko tulivat maalisuoraa rinnakkain. Payet piti voittoon. Hierro Boko oli hyvä kakkonen.
- Payet on mahtava hevonen, ja onnistuminen tällaisessa kilpailussa on kova juttu. Oli jo aikakin voittaa tämä, edellisestä on 20 vuotta (2005 Fiduciare/Juha Utala). Satsasin lähtökiihdytykseen, se ratkaisi. Meillä oli hyvä lähtöpaikka, siitä oli hyvä testata. Vedin silmälaput vielä varmuudeksi vähän ennen maalia, Juha Utala sanoi.
Toto75-kierros alkoi suursuosikin Show Must Go Onin voitolla. Antti Teivainen yritti alussa johtopaikalle, mutta Roseland ja Tommi Kylliäinen pitivät kiinni keulapaikasta. Reima Kuislan Show Must Go On puristi maalisuoralla johtavan rinnalta ykköseksi ajalla 13,6a/1620m. Roseland piti kakkoseksi.
- Tiukka paikka oli viimeisessä kaarteessa, kun Tommi (Roseland) oli jo pari mittaa edellä. Mutta loppusuoran alussa, Show Must Go On alkoi imemään rakoa kiinni. Kun se pääsi vähän ennen maalia ohi, niin korvat nousivat pystyyn. Lahdessa jäimme pussiin, mutta tänään taktiikka oli erilainen ja luotin hevoseen, Teivainen sanoi.
Jussi Suomisen valmentama Villiveko porhalsi haastajadivisioonassa kärkeen, tallikaveri Aika-Vastus ravasi kolmantena sisäradalla. Jarmo Saarela löysi kiritilaa, ja Aika-Vastus nousi neljännelle radalle. Aika-Vastus spurttasi ykköseksi. Tosi Voima eteni johtavan takaa kakkoseksi. Villiveko oli tasaisessa maaliintulossa kolmas.
- Kahden vaiheilla olin, ajanko lähtökiihdytyksessä sisärataa vai toista rataa. Valitsin sisäradan, ja hevosessa oli hyvin painetta. Kiritilaa tuli sopivasti, ja eteenpäin pääsimme ajamaan, kun Kalle (Villijäbä/Venäläinen) siirtyi toiselle radalle, Jarmo Saarela kertoi.
Villilempi oli kaikkien peliprosenttien arvoinen tammalähdössä, joka oli 75-kolmonen. Esa Holopainen ajoi Pekka Luukkosen valmentaman tamman keulaan avauspuolikkaan jälkeen. Villilempi hallitsi ja voitti helposti ajalla 27,9/2140m. Wiia seurasi johtavan takaa kakkoseksi.
- Villilempi oli tosi hyvä tänään. Se on aina ollut lahjakas. Villilempi lähtee voltista reippaasti. Uskoin, että Ari (Wiia/Moilanen) antaa meille keulat, Holopainen totesi.
Harri Koivusen valmentama ja ajama Ken’s Carlos teki hurjan kirin 75-nelosessa. Se lähti takapareista etenemään ja tykitti maalisuoralla ykköseksi ajalla 16,1a/2120m. Suomessa aloittanut Dont Touch Me pinnisti johtavan rinnalta kakkoseksi ennen Black Revengeä. Suosikki Kaiser Wibb oli keulasta neljäs.
- Kirissä oli hyvä fiilis, kun saimme seurata Antin hevosta (Black Revenge/Teivainen). Ken’s Carloksesta oli isot odotukset heti alussa, mutta hevonen loukkaantui nuorena. Nyt se saa näyttää kykynsä vanhempana, Harri Koivunen kertoi.
TammaCupin finaalissa saatiin yllätysvoittaja, kun Timo Korvenheimon Dightisclass tykitti kymppitonnin voittoon. Suosikit Emma E ja Truthisoutthere kamppailivat loppumatkalla voitosta. Mutta Jarmo Saarela oli säästänyt Dightisclassin voimat maalisuoralla. 5-vuotias tamma lensi maalisuoran ja voitto tuli ajalla 16,3/2140m. Truthisoutthre oli kakkonen ja Emma E kolmas.
- Lähtöpaikka oli paha ja kiertämistä paljon. Onneksi saimme seurata Utalaa (Titania Hills) kirissä, se oli vetävä selkä. Dightisclass on kehityskelpoinen yksilö, Jarmo Saarela sanoi.
Vennelmon Varma lähti suosikkina Tammatähteen. Jukka Torvinen ajoi avauskierroksen 29,0-vauhtia. Tapio Kukkosen valmentama Vennelmon Varma sai tiukkoja haastajia maalisuoralla, mutta piti ykköseksi. Mieletön Melnida pinnisti johtavan rinnalta kakkoseksi.
- Teivossa Vennelmon Varma oli ehkä vähän tasainen, mutta ihan hyvä. Nyt se oli selvästi terävämpi, kun startti oli alla, Jukka Torvinen kertoi-
Lauantai-iltapäivä alkoi Ari Hartikaisen valmentaman Jack Of All Tradesin voitolla. Ari Moilanen ajoi ruunan keulaan, sen jälkeen ei voittajasta ollut epäselvyyttä.
Jukka Lahtisen Vetree eteni laukasta huolimatta voittoon kakkoslähdössä. Antti Teivainen ajoi voittotuloksen 33,6a/2120m.
Tapio Perttusen ajama ja valmentama Bid Or Princess kiri neljännestä ulkoa voittoon kolmoslähdössä. 4-vuotias tamma ravasi uransa avausvoiton ajalla 17,5a/2120m.
Esa Holopaisen ajama Oilwing pinkaisi johtavan takaa voittoon neloslähdössä. Juuso Nyströmin ruunan ennätys kirjoitetaan nyt numeroin 14,6a/1620m.