Wik’s Noe Nee Pee voitti Kuuma Cupin ja kymppitonnin
Keskiviikkoilta huipentui Kuuma Cupin finaaliin. Limingasta saapunut Wik’s Noe Nee Pee kiri kymppitonnin voittoon Jarmo Saarelan ajamana. Veijo Heiskari on voittajan omistaja ja valmentaja.
Roberto Classico ja Briljera laukkasivat heti alkumatkalla. Beauty Sleep kiersi keulaan ohi Mascara Matchin. Jarmo Saarela käänsi Wik’s Noe Nee Peen kiriin kolmannesta ulkoa. Ari Moilasen ajama Blacky Luca seurasi. Maalisuoralla Wik’s Noe Nee Pee ja Blacky Luca kävivät tiukan kamppailun voitosta. Wik’s Noe Nee Pee piti ykköseksi ja voitti ajalla 16,2a/2120m.
- Hevonen oli h-tin hyvä. Karsinnan jälkeen Wik’s Noe Nee Peellä on ajettu kolme kertaa. Matka Limingasta tänne sujui hyvin, vaikka Joutsassa autosta meni laturi. Hevonen on ollut aika vaikea tapaus, mutta se on opettanut myös meikäläisen treenariksi. Nyt annetaan lumitreeniä ja sitten katsellaan ikäluokkalähtöjä, Veijo Heiskari kertoi.
Kaisa Toivosen valmentama Callela Beta voitti ensimmäisen Toto65-kohteen, joka oli Tammadivisioona. Olli Koivunen ajoi päättäväisesti johtopaikalle. Suosikki Cocktail S kiersi matkalla rinnalle, mutta Koivunen piti kiinni keulapaikasta. Se oli oikea taktiikka. Callela Beta eteni varmasti ykköseksi ajalla 17,6a/2120m. Västerbo Acordia kiri kakkoseksi.
- Callela Beta on hassu persoona, pitää mennä aina sen mielen mukaan. Onneksi se on aikuistunut täällä ravipaikalla, Kaisa Toivonen kertoi.
Olli Koivusen tahdissa jatkettiin Toto65-kakkosessa. Lumi-Pete lähti 40 metrin takamatkalta. Koivunen käänsi sen kiriin viidennestä ulkoa. Tiia Taurun Lumi-Pete kiersi vahvasti ja paineli ykköseksi ajalla 30,6/2160m. Mulori nousi kakkoseksi ohi johtaneesta Greis Josefinista.
Ville Mäkelän valmentama Roseland oli vakuuttava voittaja mailin ryhmässä, joka oli 65-kolmonen. Santtu Raitala ajoi tamman johtopaikalle. Roseland hallitsi ja otti ykkösen ajalla 14,0a/1620m. Goodygoodytwoshoes kiri hyvin kakkoseksi.
Suomen Cup -karsinta oli Toto65-nelonen, ja kaksi parasta sai paikan Lahden finaaliin. Villijäbä piti paalulta lähteneenä johtopaikkaa. Jukka Kauppisen Briljantti Buugi eteni toista rataa pitkin rinnalle. Maalisuoralla Briljantti Buugi jyräsi kärkeen ja voitti ajalla 27,3/2140m. Villieläin kiri kakkoseksi ja täydensi Kaisa Toivosen hienoa iltaa.
- Briljantti Buugi on vielä vähän tahmea toisen rinnalta, selästä se on parempi. Mutta sinne en uskaltanut mennä, kun takaa tuli hyviä hevosia. Ensi keskiviikkona jatketaan täällä, Jukka Kauppinen sanoi.
Amazing Player lähti suursuosikkina Hopeadivisioonaan. Jarmo Saarela ajoi Irina Sarinin valmennettavan johtopaikalle. Amazing Player polki terhakkaannäköisesti keulassa ja porhalsi voittoon ajalla 14,0a/2120m. Callela Ikaros eteni kakkoseksi. Mr Stahl tuli tauolta, eikä vielä ehtinyt takaa kärkitaistoon.
- Amazing Player on hieno hevonen ja hienossa kunnossa, myös valmentaja on valtavan hyvä. Hevonen on niin nopea startista, että sillä saa aina sen paikan, minkä haluaa, Jarmo Saarela kertoi.
Hienosukuinen Neymar Web oli illan ensimmäinen voittaja. Antti Teivainen ajoi Elian Webin pikkuveljen johtaneen Dollar Combon rinnalle. Anne Kankaan valmentama Neymar Web puristi ykköseksi ajalla 18,4/2140m. 3-vuotias Neymar Web on kilpaillut kaksi kertaa ja voittanut molemmat lähdöt. Dollar Combo tsemppasi hienosti, mutta jäi niukasti kakkoseksi.
Kakkoslähtö oli ensimmäinen Tammadivisioona. Tuomas Korvenoja piti sisäradalta Ivory Susannella johtopaikan. Kärkivaljakko hallitsi tapahtumia ja paineli voittoon ajalla 16,9a/2120m. Sahara Cherie kiersi viimeisellä takasuoralla keulahevosen rinnalle ja oli maalissa kakkonen. Unelmako jäi johtohevosen taakse pussiin.
Kolmoslähdön voitto jäi kotiradalle. Tapani Jauhola käänsi BWT Ghostin kiriin viimeisellä takasuoralla, ja tamma pinkoi kärkeen. Jinx haastoi, mutta BWT Ghost piti paikkansa ja painui voittoon ajalla 17,2a/2120m.