Finlandia-viikonlopun kilpailusarjat julkaistu - päälähdöistä suorat paikat Elitloppetiin

Mellby Jinx & Daniel Wäjersten voitti Finlandia-Ajon 2025 (kuva: Suomen Hippos / Maisa Hyttinen).

Finlandia-Ajo on Vermon vuoden ykkösravitapahtuma. Päälähdön voittaja saa 100 000 euroa ja kutsun Solvallan Elitloppetiin.

Finlandia-Ajo on tänä vuonna ainut ravilähtö, josta saa suoran paikan toukokuun lopussa ravattavaan Euroopan suurimpaan sprintterikilpailuun.

"Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Solvallan kanssa", Vermon kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen iloitsee. "Tämä yhteistyö on syventynyt vuosi vuodelta, ja on hienoa, että Vermon huippupäivä nähdään länsinaapurissa tärkeänä näytönpaikkana Elitloppetiin. Eikä vain päälähdön, vaan myös Ruotsin divisioonakarsintojen osalta."

Finlandia-Ajon hevoshankinnan osalta on edessä talven taitekohta, kun Talvimeeting on päättymässä ja tauolta palaavat ykkössarjalaiset aloittelevat kisakauttaan.

"Mielenkiintoisia aikoja eletään, kun seurataan kotimaisten ja ulkomaisten huippujen esityksiä ja kauden aloituksia. Ensimmäinen Finlandia-kutsu julkaistaan todennäköisesti lähiaikoina."

Finlandia-viikonlopun rakenne on hieman aiempaa erilainen. Lauantaina ohjelmassa on edelleen perinteinen TammaDerby 20 000 euron ykköspalkinnolla. Uutuutena päivän ohjelmaa värittävät Suomen divisioonafinaalit, joiden seitsemässä lähdössä voittajat palkitaan 10 000 eurolla. Lämminveritammojen avoin Espoon palkinto on siirtynyt sunnuntaille ja vahvistaa näin entisestään kansainvälistä pääpäivää.

Myös kylmäveritammojen avoin lähtö ajetaan Finlandia-sunnuntaina. Näin kaikki kovimmat avoimet sarjat juostaan sunnuntaina. Espoon Palkinto on samalla Ruotsin STL:n eli Svenska Travliganin Diamantstoetin karsinta. Kolmesta STL-karsinnasta sekä Kohti Harperia-, Erkon Pokaali- ja ponilähdöistä voittajat kuittaavat paikan Elitloppet-viikonlopun vastaaviin lähtöihin.

"Tällä sarjakokonaisuudella on edellytykset upeaan urheiluviikonloppuun", Jarkko Korhonen ennakoi. "Kansainvälisellä yhteistyöllä on jatkossa yhä enemmän merkitystä, ja Vermo pyrkii omalta osaltaan edistämään tätä."

Vuoden kansainvälisin raviviikonloppu järjestetään Vermossa 9.-10.5. Viikonlopun kilpailusarjat on julkaistu kokonaisuudessaan Heppa-järjestelmässä.

Finlandia-lauantai 9.5.

Lämminveriset

1. sarja ryhmäajo 1620 m Avoin P. 4000 e
2. sarja Arvid Åvallin TammaDerby ryhmäajo 2120 m 5-v. Suom.synt. Tammalähtö P. 20 000 e
3. sarja Hopeadivisioonafinaali ryhmäajo 2120 m enintään 150 000 e., tammat avoin. P. 10 000 e
4. sarja Tammadivisioona, 15 hevosen ryhmäajo 2120 m vähintään 10 000 e. enintään 35 000 e. Tammalähtö P. 10 000 e
5. sarja Nousijadivisioonafinaali ryhmäajo 2120 m enintään 30 000 e. P. 10 000 e
6. sarja Ohjastajaottelu ryhmäajo 2120 m enintään 24 000 e. P. 2000 e
7. sarja Kyvyt Esiin -divisioonafinaali ryhmäajo 2120 m enintään 15 000 e. P. 10 000 e

8. sarja Derby-sarja ryhmäajo 2620 m 4-v. Suom.synt. enintään 11 500 e. P. 4000 e

Kylmäveriset

9. sarja Pronssi- vs. Hopeadivisioonafinaali tasoitusajo 2120 m p. 60 000 e + 20 m/ 60 000 e. enintään 120 000 e P. 10 000 e
10. sarja Haastajadivisioonafinaali ryhmäajo 2120 m enintään 30 000 e. P. 10 000 e

11. sarja Nousijadivisioonafinaali ryhmäajo 2120 m enintään 15 000 e. P. 10 000 e

Finlandia-sunnuntai 10.5.

Lämminveriset

1. sarja Finlandia-Ajo ryhmäajo 1620 m Avoin P. 100 000 e
2. sarja Prix Monté Finlandia ryhmäajo 1620 m P. 7000 e
3. sarja Espoon Palkinto, STL Diamantstoet -karsinta ryhmäajo 2120 m Tammalähtö P. 14 000 e
4. sarja Glenn Kosmos Memorial ryhmäajo 2120 m 4-v. P. 10 000 e
5. sarja Seppele-Ajo ryhmäajo 2120 m 3-v. Suomeen rekisteröidyille hevosille P. 10 000 e
6. sarja På väg till Harpers tasoitusajo 3120 m p. 56 200 e + 20 m/ 105 340 e. pt. 40 m. P. 12 500 e
7. sarja STL Bronsdivisionen -karsinta ryhmäajo 2120 m vähintään 36 640 e. enintään 87 020 e. P. 12 500 e

8. sarja STL Klass I -karsinta ryhmäajo 1620 m vähintään 18 320 e. enintään 50 380 e. P. 12 500 e

Kylmäveriset

9. sarja Erkon Pokaali, KK-26 ryhmäajo 2120 m P. 15 000 e
10. sarja A.V. Marttilan Tammasarja, KK-26 ryhmäajo 2120 m Tammalähtö Etus. Suom. synt. P. 8000 e

11. sarja Kylmäveriset tasoitusajo 2120 m 5-7-v. p. 5v, 20m 6v, 40m 7v Etus. Suom. synt. P. 7000 e

Ponit

1. ponilähtö MiniFinlandia A-Ponit ryhmäajo 1620 m Avoin P. 150 e
2. ponilähtö PikkuFinlandia B-Ponit ryhmäajo 1620 m Avoin P. 150 e