Lightning Stride viiletti Siipiweikot – Suuren Suomalaisen Derbyn finaalivoittoon huippuajalla

Pauli Pitkäsen kasvattama ja Heli ja Petri Tarrimaan omistama Lightning Stride voitti Suuren Suomalaisen Derbyn Santtu Raitalan ajamana ajalla 12,5a/2620m. Team Melkko&Sorosen valmennettavan tulos jää vain 4 kymmenystä Jovialityn ME-ajasta. Tammat nappasivat Suomen Derbyssä kolmoisvoiton.

Lähtö oli dramaattinen. Relevant Stride ja God Hyperion laukkasivat. Sands Hybrid haki keulapaikan Shaqirilta. Santtu Raitala ajoi Lightning Stridellä eteenpäin, ja valjakko meni keulaan toisella puolikkaalla. Lightning Stride veti reipasta ja johti muutamilla kymmenillä metreillä. Twister Bin tytär jaksoi mahtavasti, ja voitti 120 000 euroa ylivoimaisesti huipputuloksella 12,5a/2620m. Raitala sai tuulettaa ensimmäistä Derbyvoittoaan.

Sands Hybrid tsemppasi hienosti selvästi toiseksi ajalla 13,1a. Relevant Stride paikkasi laukkansa mainiosti ja nousi kolmanneksi. Katja Melkon tallin hevoset tienasivat 156 000 euroa.

- Älyttömän hyvältä tuntuu voittaa Derby. Kun kaksi suosikkia laukkasi alussa, niin pelikirja piti mukauttaa sen mukaiseksi. Varma ei tietenkään voi koskaan olla, mutta uskoin, että saamme keulat, kun ajoin eteenpäin. Tämä oli tosi tyylikäs veto Lightning Strideltä. Olin varma voitosta, ja näytin tallikaarteessa peukkua valmentajalle. Se oli kolmas kerta urallani, kun tein niin. Korvia ei tarvinnut lopussa avata, Raitala sanoi.

- Huomasin Santun peukutuksen. Lightning Stride on todellakin tähti, sen huomasi nopeasti. En pelännyt kovaa vauhtia, meidän hevosemme on treenattu niin, että ne jaksavat, Katja Melkko sanoi. Tarrimaat ostivat Lightning Striden Ypäjän varsahuutokaupasta.

Antero Tupamäen 11-vuotias Atupem oli paras SM-kisassa. Antti Teivainen otti juoksun hallintaan sisäradalta. Atupem pinkoi johtopaikalta varmasti voittoon ajalla 12,0a/2120. Atupem voitti SM:n myös 2022. Main Stage kiersi johtovan rinnalle ja oli hyvä kakkonen. Velvet Gold kiri kolmanneksi.

- Atupem tuntui tosi hyvältä koko juoksun ajan. Sille laitetiin puolilaput, ja se varustus toimi hyvin. Korvia ei tarvinnut avata, Teivainen selvitti.

Tähtisprintteri oli suomenhevosten suurkilpailu, Toto75-1. Evartti oli lähtökiihdytyksen nopein. Santtu Raitala luopui johtopaikasta, kun V.G. Voitto tuli rinnalle. Ari Moilanen ajama V.G. Voitto veti kierroksen 21,9-kyytiä. Seppo Suurosen valmentama ravikuningas oli omaa luokkaansa ja paineli ykköseksi ajalla 21,5a/1620. Evartti seurasi kakkoseksi.

- Tarkoitus oli lähteä hiljaa. Hieman yllätti, että saimme keulat niin helposti. Voitto tuli varmasti”, Moilanen sanoi.

Mikko Valtosen ajama Birger hallitsi 75-pelin kakkoskohdetta. Ilkka Pyysalon 8-vuotias ruuna otti paalulta johtopaikan ja veti maaliin saakka. Voittotulos oli 25.2/2120. Vonkari kiri toisesta ulkoa kakkoseksi.

Christa Packalénin valmentama One Night Only jatkoi hienoa menoa Tammadivisioonassa, Toto75-3. Hannu Torvinen ajoi sen kierroksen juoksun jälkeen johtohevosen rinnalle. One Night Only porhalsi helppoon voittoon ajalla 14,0/2140. Global Chit Chat kiri kakkoseksi.

Ragnar Moringin Muistoajo oli Derby Consolation. Juha Utala karautti Odin Ordenilla keulaan jo alkumatkalla. Kalle Savon kasvattama ruuna piti muut helposti takanaan ja voitti ylivoimaisesti ajalla 13,9a/2620. Wille’s Shaman seurasi johtavan takaa kakkoseksi.

Christa Packalénin ja Hannu Torvisen menestys jatkui Pronssidivisioonassa, joka oli 75-kuutonen. Torvinen otti alun maltilla, ja Readly Eagle juoksi viidentenä sisäradalla. Päätöspuolikkaalla Readly Eagle kiri tulisesti ja ehti niukkaan voittoon ohi Truedream A.F:n.

Hieno Derbylauantai käynnistyi 3-4-vuotiaiden Nuorten Sarjalla. Hannu-Pekka Korven valmentama Xanthia Kemp meni johtopaikalta voittoon Hannu Torvisen ajamana ajalla 16,5/2120. Trixtonin tytär on kilpaillut kaksi kertaa ja voittanut molemmat startit. Feels Fine By Me tuli johtavan takaa kakkoseksi.

Keulapaikalta tuli myös kakkoslähdön voittaja. Esa Holopaisen ajama Syttyvä veti juoksua kiihtyvällä tempolla. Sebastian Långströmin tamma otti ykkösen ajalla 26,9/2120. Brenna nousi toisesta ulkoa kakkoseksi.

Kaksivuotiaiden Junnustartti-finaalin voittaja palkittiin 7500 eurolla. Antti Teivainen karautti Arctic Fionalla johtopaikalle. Pekka Korven valmentama Maharajahin tytär veti reipasta ja oli omaa luokkaansa. Voitto tuli ajalla 16,1a/2120. Shackhills Gambler spurttasi toisesta ulkoa kakkoseksi.

Harri Jalosen Costner teki kovan juoksun Nousijadivisioonassa. Fiilistä piti johtopaikkaa. Costner eteni rinnalle. Costner oli lopussa vahvin ja pinnisti voittoon ajalla 26,4a/2120. Fiilistä oli hyvä kakkonen.