Raviristeily till Elitloppet -kilpailun pistetilanne 2. päivän jälkeen

Toisen päivän jälkeen tasaisimmin ajanut Jarmo Saarela siirtyi kärkeen ohjastajakilpailussa. Kahdesti avauspäivänä voittanut Ari Moilanen on niukasti toisena. Pisteitä kertyy osalähtöjen kahdeksalle ensimmäiselle sekä poisjäänneistä erillisen kaavion mukaan.

Jarmo Saarela pääsee aloittamaan ensi keskiviikkona kolmannen kilpailupäivän johtajan pinkki ajopusero yllään. Keskiviikkona 26.3. ajetaan kolme osalähtöä.

Kilpailun tarkemmat säännöt ja pisteiden muodostuminen tästä linkistä.