Tuurin Tuli loisti Suomenhevosen päivänä
Jukka Mattilan Tuurin Tuli ravasi komean voiton Hippos 50 vuotta -lähdössä. Mattila on tuttu vermolainen ja tunnettu kovista suomenhevosistaan.
Lähtö käynnistyi yllätyksellisesti, kun suuri suosikki Siirin Santtu laukkasi. Jukka Mattila ajoi Tuurin Tulen johtopaikalle. Sissin Sisu tuli puolimatkassa prässäämään, mutta Mattila piti kiinni johtopaikasta. Tuurin Tuli meni varmasti ykköseksi ajalla 26,0a/2120m. Siirin Santtu paikkasi laukkansa upeasti, tarjosi hyvän vastuksen Tuurin Tulelle ja oli kakkonen maalissa.
- Tämä Suomenhevosen päivä on tärkeä päivä, ja hieno voittaa juuri nyt. Kovaa yritettiin lähteä. Kun päästiin Esan laukanneesta hevosesta (Holopainen/Siirin Santtu) ohi, niin sen jälkeen Korven Ilkka (Hilding) luovutti keulat. Oma hevonen oli tänään niin hyvä, etten uskonut laukanneen Siirin Santun menevän ohi lopussa. Korven Liideri on minun elämäni suomenhevonen, Jukka Mattila sanoi.
Toto65-kierros alkoi Rahajamatchin komealla kirivoitolla. Rocket Tile paineli johtopaikalle. Ari Moilanen odotteli toisessa ulkona, eikä lähtenyt Rahajamatchin kanssa etenemään, vaikka takaa edettiin. Moilanen tiesi, mitä teki. Rahajamatch tuli loppusuoran reippaasti ja ennätti varmaan voittoon ajalla 14,5a/2620m. Mr Reddington nousi kakkoseksi.
- Juoksu meni tänään tosi hyvin. Saimme peesata hyvän hevosen selässä, ja saimme vielä loppukaarteessa hyvää kiriapua. Voitto tuli helposti, Ari Moilanen kertoi.
Nousijadivisioona ajettiin 65-kolmosena, siinä saatiin jättiyllätys. Quadriofoglio ja Nemea Iceman huolehtivat kärkiparina kovasta matkavauhdista. Antti Teivainen seurasi tuntumassa Free Uniquella. Tapio Lehtorannan Free Unique kiri selvään johtoon loppusuoran alkupuolella. Silent Starlight tavoitti karkulaisen, mutta Free Unique piti ykköseksi ja antoi voittajakertoimen 103,28.
Toisessa nousijadivisioonalähdössä saatiin suosikkeihin kuulunut voittaja. Ari Moilanen ajoi Ready Bossin ensimmäisellä takasuoralla keulaan. Marja Haakanan valmentama ruuna piti paikkansa maaliin saakka ja voitti ajalla 14,2a/2120m. Kind Of Magic ja Mister Provident tulivat lähellä voittajaa ja jakoivat kakkossijan.
Hopeadivisioonahevoset juoksivat 65-vitosessa. Antti Teivainen ajoi Quite A Loverin johtaneen Claude P.Hillin rinnalle. Anne Kankaan valmentama Quite A Lover oli urhea ja rynnisti vaativan juoksun jälkeen voittoon ajalla 13,0a/2120m. BWT Gazeau oli toisesta ulkoa hyvä kakkonen.
- Kaikki meni tänään nappiin. Pari kertaa on harjoiteltu, oltu pussissa ja laukattukin. Rohkeasti päätettiin ajaa tänään, ja kuolemanpaikka oli myös mahdollinen. Makea vesi oli suussa loppukaarteessa, niin hyvältä hevonen tuntui, Antti Teivainen sanoi.
Informed Amin näytökseen päättyi Toto65-kierros. Antti Ala-Rantala oli päättänyt ajaa keulapaikalle, vaikka lähtörata oli kahdeksan. Bold Eaglen poika meni väkisin johtoon kaksi kierrosta ennen maalia. Informed Am oli vakuuttava, se hallitsi ja voitti ajalla 14,0a/2620m. Quite Vanity kiri toisesta ulkoa kakkoseksi.
Keskiviikkoilta alkoi 2-vuotiaiden aloittelijoiden volttilähdöllä. Pekka Korpi ajoi No Limit Charisman (Django Riff) johtopaikalle, taakse eteni Hannu-Pekka Korven BWT Jackpot (Maharajah). No Limit Charisma tuli päätöspuolikkaan 13,0-kyytiä ja meni ykköseksi ajalla 19,2/2120m. BWT Jackpot kiritti hyvin ja oli kakkonen.
Suomenhevoset olivat pääosissa Suomenhevosen päivänä. Antti Ripatin ajama Voe Nellus haki takamatkalta aikaisin johtopaikan ja voitti ensimmäisen suomenhevoslähdön. Valtteri Vahvaselkä on tamman valmentaja. Soma Suomalainen kiri kakkoseksi.
Kolmivuotislähdössä voitto ratkottiin suosikkien kesken. Tommi Kylliäisen Sahara Commander paineli ykköseksi hyvällä ajalla 14,6a/2120m. Johtanut Dream Combo hävisi kolme kymmenystä ja oli kakkonen.
Hienoa urheilun nähtiin myös 65-kohteiden jälkeen. Teemu Okkolinin Riko laukkasi nousijadivisioonassa heti lähdössä. Tutuarin poika paikkasi erheensä hienosti ja nousi vielä helppoon voittoon ajalla 27,6a/2120m.
Illan päätöslähdössä Ari Moilanen ajoi illan kolmannen voittonsa. Hän käänsi Bom Shaka Lakan kiriin takasuoralla, ja Jere Kallion valmennettava eteni ykköseksi ohi johtaneen Queen Evon.