Vale-Elli ja Centodieci veivät kymppitonnin ykköset

Henri Bollström ohjasti tänäkin vuonna Tawaststjernan Muistoajon voittoon, ajokkina Vale-Elli (kuva: Pekka Salonen).

Viisivuotiaiden kylmäveristen Tawaststjernan Muistoajo aloitti Toto65-kierroksen, ja suursuosikki Vale-Elli ravasi voiton varmasti. Kuuma Cupin finaali ajettiin päätöskohteena. Centodieci oli vakuuttava voittaja.

Henri Bollström ajoi Vale-Ellin vauhdilla keulaan. Eroa muuhun porukkaan venähti heti reilusti. Kierros mentiin 23,0-kyytiä. Velvasseli lähestyi karkulaista loppukaarteeseen mentäessä. Kun Bollström antoi uudelleen Vale-Ellille menoluvan, Pauli Raivion valmennettava paineli vakuuttavaan voittoon ajalla 23,7a/1620. Velvasseli oli varma kakkonen.

- Vale-Ellin isällä Ellin Sisulla tuli Tawaststjernan voitto vuonna 2017. Tämä tuntuu erityisen hyvältä myös sen vuoksi. Täytyy tunnustaa, että käsivarret olivat kananlihalla lähdön aikana, sen verran jännitti. Tänään olisi ollut kotipaikkakunnalla Hankasalmella myös ravit, mutta kyllä tänne ehdottomasti piti lähteä, Pauli Raivio kertoi.

Kakkoskohde oli mailin ryhmä. Isto Kuisman Yippee Ki Yay kiri terävästi ykköseksi Hannu Torvisen ajamana. Voittotulos oli uusi ennätys 12,8a/1620. Mister Provident nousi kakkoseksi, ja Fux tsemppasi kolmanneksi.

- Saimme hyvän juoksun, ja lähdimme kolmannelle radalle loppukaarteessa. Yippee Ki Yay oli selvästi mennyt eteenpäin. Vielä kun se rauhoittuisi hieman, niin kaikki olisi hyvin, Hannu Torvinen sanoi.

Jyrki Filatoffin Artful Funny oli paras 65-pelin kolmoskohteessa. Tommi Kylliäinen otti alussa sisäradalta johtopaikan. Kylliäinen luopui vetotöistä, kun Insorto eteni vauhdilla rinnalle. Artful Funny pääsi kirikaistalle maalisuoralla ja tykitti ykköseksi ajalla 15,1a/2120. Insorto piti kakkoseksi.

- Saimme hyvän juoksun, ja Artful Funny vaihtoi rytmiä hienosti. Valmentaja toivoi selkäjuoksua, ja sellaisen tamma sai. Tämä on helppo hevonen ajaa ja voittaa varmasti jatkossakin, Kylliäinen totesi.

A.V. Marttilan Tammasarja-Kuninkuusravit 100v -lähtö kolmen kilometrin matkalla oli 65-pelin neloskohde. Vennelmon Varma painui kasiradalta keulaan ja veti pitkään. Terho Rautiaisen Pirttilän Olga oli kirissä vahvin. Se eteni ykköseksi ajalla 27,3a/3120. Landen Iita teki väkevän juoksun johtavan rinnalta ja otti kakkossijan. Naputus nousi takaa kolmanneksi.

- Pirttilän Olga on hyvällä mallilla, mutta tänään se ei ollut pirteimmillään, kun se on kiimassa. Täytyy yrittää tehdä jotain, ettei tamma oli kiimassa Killerillä. Ennen Kuninkuusraveja ajetaan varmaan Mikkelissä maili, muuten vaan uitellaan”, Rautiainen sanoi.

Pertti Puikkonen sai tuulettaa voittoa 65-vitosessa. Puikkosen Mellby Helios oli kiihdytyksen nopein ja singahti keulaan ohi Ken’s Carloksen. Mellby Helios viiletti keulassa vahvannäköisesti ja paineli ykköseksi ajalla 14,3a/2120. Ken’s Carlos nousi toisen radan vetäjäksi kierros jäljellä ja otti kakkossijan.

- Vihdoin onnistuimme, Mellby Helios on tehnyt hienoja juoksuja, mutta ykkösiä ei ole tullut. Uinti on tehnyt hevoselle hyvää, samoin laitumella olo, Puikkonen iloitsi.

Hannu Torvisen ajama Centodieci haparoi hieman lähtökiihdytyksessä, mutta pystyi pitämään sisäradalta johtopaikan päätöskohteessa. Räväkän alun jälkeen vauhti rauhoittui, kierros mentiin 16,6. Christa Packalénin valmentama Centodieci ei antanut muille mahdollisuuksia. Se porhalsi ykköseksi ajalla 14,4a/2120. Xrai C.D. oli johtavan rinnalta rehti kakkonen. The First Boy kiri kolmanneksi.

- Centodieci lähti tosi kovaa, mutta pyysin vielä vähän enemmän kiihdytyksessä, ja tuli pari huonoa askelta. Onneksi hevonen korjasi askeleet. Matkalla se oli rento ja hyvä menemään. Loppusuoralla oli hyvä fiilis. Se vastasi hyvin, kun vedin korvat auki ja silmälaput alas, Hannu Torvinen kertoi.

Ajopelit 30 vuotta juhlalähdön karsinta aloitti ravi-illan. Jouni Heimalan ajama ja Aki Harmasen valmentama Wisker oli vahvin johtavan rinnalta ja paineli voittoon ajalla 32,4a/2120. Hultgårds Petter kiri sisäradalta kakkoseksi ja varmisti myös finaalipaikan Kuninkuusravien perjantaille.

Nuorten Sarjassa nähtiin hienoja aloittelijoita. Juha Utalan ajama ja valmentama Bella Vanity porhalsi johtavan rinnalta voittoon. Uran toisessa startissa ykkönen tuli hienolla ajalla 16,5/2120. Mindsweeper kiri takamatkalta vahvasti kakkoseksi.

Timo Korvenheimon Sahara Vision kiri johtavan takaa voittoon kolmoslähdössä, joka oli keskipitkän matkan ryhmä. Jarmo Saarela ajoi voittotuloksen 15,8a/2620. Grande No Less oli keulasta toinen.

Kotiradan Marinka Salmisen valmentama Linden’s Kickup ravasi ylivoimaisen voiton päätöslähdössä. Jarmo Saarela ajoi 4-vuotiaan tamman aikaisin keulaan ja siitä ykköseksi ajalla 14,6a/2120. Artful Grace pinnisti kakkoseksi.