Vapaaehtoiseksi Hevoset Espoossa -tapahtumaan

Vapaaehtoisuus Hevoset Espoossa -tapahtumassa

Vapaaehtoisena Hevoset Espoossa -tapahtumassa pääset tekemään monipuolisia ja erilaisia tehtäviä suurtapahtuman kulisseissa ja sykkeessä. Samalla pääset ainutlaatuisesti näköalapaikalta seuraamaan ja osallistumaan ison tapahtuman tekemiseen yhdessä ammattilaisten kanssa. Vapaaehtoiset saavat ympärilleen huippuporukan, ikimuistoisia elämyksiä ja uusia taitoja. Lisäksi tehtäviin kuuluu koulutus, tapahtuman aikaiset ruokailut ja tarvittaessa majoitus pitkämatkalaisille. Vapaaehtoiset saavat myös toimihenkilövaatteen.

Vapaaehtoistehtäviin liittyvät koulutukset järjestetään elokuun puolessa välissä Teamsin tai Google Meetin avulla, joten ne eivät vaadi matkustamista. Koulutukset ovat noin tunnin mittaisia ja niissä kerrotaan tehtävien lisäksi myös yleisesti tapahtumasta. Tarkoista ajankohdista informoidaan lähempänä elokuuta tarkemmin. Osaan tehtävistä liittyy myös tarkempi koulutus, jotka pidetään tapahtumapaikalla ennen tapahtumaa.

Vapaaehtoisten tulee olla täysi-ikäisiä. Tätä nuoremmat voivat työskennellä huoltajansa vastuulla ja ohjauksessa samassa ryhmässä.

Mikäli vapaaehtoisuudesta Hevoset Espoossa -tapahtumassa herää kysymyksiä, voit olla yhteydessä vapaaehtoistyön päällikköön:

Virpi Nordblad
050 5023667
virpinordblad@gmail.com


HUOM! Lopulliset vapaaehtoisryhmät päivittyvät sivuille mahdollisimman pian - muutamia ryhmiä voi tulla listaukseen lisää!

Vapaaehtoisryhmät:


Akkreditointi + info + lipunmyynti -ryhmä

Akkreditointi: Tapahtumaan tulee paljon henkilöitä, joiden on akkreditoiduttava. Tämä koskee niin median edustajia, ratsastajia kuin vapaaehtoisia ja show-esityksissä esiintyviä aina kutsuvieraisiin asti. Tehtävä on monipuolisin ja laajin tehtäväkokonaisuus tapahtumassa, sillä kartta on värikäs ja liikkuva, mutta siitä selviää, kun osaa ottaa asioista selvää, taitava puhelimen käyttäjä sekä omaa hyvät asiakaspalvelutaidot ja pientä paineensietokykyä.

Info: Infopiste on kysymysten ja vastausten tärkeä kohtauspaikka. Tapahtuma-alueeseen liittyviä, erilaisiin show-numeroihin ja -näytöksiin liittyviä kysymyksiä sekä opastustehtäviä. Hyvällä ja iloisella asenteella ja luontaisella uteliaisuudella tekniikkaa apuna käyttäen selviää infon tehtävistä.

Lipunmyynti: Tapahtumaan on myyty lippuja etukäteen, mutta on myös varauduttava paikan päällä myytäviin lippuihin, joten miehitämme myös lipunmyyntipisteitä tapahtumassa.

Opastus tehtäviin annetaan paikan päällä ja tiimin vetäjä on tavoitettavissa koko tapahtuman ajan tapahtuma-alueella. Tekniikkaan perehdytetään, joten iloinen palveluasenne ja hyvä ongelmanratkaisukyky sekä raha-asioihin vaadittava tarkkuus ovat oiva apua tässä tehtäväkokonaisuudessa.

Tehtävä-aika perjantaista sunnuntaihin (29.-31.8.)


Expo assistentti

Tapahtuman yksi iso osa on toimiva ja täynnä oleva expo. Expon yritykset ja toimijat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita, joiden hyvinvointi ja viihtyvyys on tärkeä osa expotiimin tehtävää. Lisäksi expotiimin tehtäviin kuuluu varmistaa ja luoda hyvät edellytykset kaupankäynnille tai informaation jakamiselle. Tässä on hyvä mahdollisuus tulla opettelemaan suurtuotannon expon toimintoja ja päästä osalliseksi tekemään ainutlaatuista tapahtumaa. Työparina sinulla on kokenut expon ammattilainen, jonka opastuksella pääset toimintoihin mukaan turvallisesti. Tärkeitä ominaisuuksia on hyvät yhteistyötaidot, paineensietokyky ja ongelmanratkaisu yhdessä tiimin kanssa.

Tehtävä-aika torstaista sunnuntaihin (28.-31.8.)


Järjestyksenvalvonta

Järjestyksenvalvojiksi haetaan erityisesti henkilöitä, joilla on kokemusta hevostapahtumissa toimimisesta, sillä tapahtumassa heidän tärkein tehtävänsä on turvata kulut siellä, missä hevoset ja ihmiset kohtaavat. Voit hakeutua järjestyksenvalvonnan tehtäviin, mikäli sinulla on voimassa ole JV-kortti. Järjestyksenvalvonnan tehtäviin sisältyy järjestyksenvalvonnan ylläpitämistä tapahtuma-alueella. JV-tehtävät ovat yleensä olleet suhteellisen rauhallisia, joten samalla pääsee nauttimaan tapahtuman tunnelmasta ja näkemään monipuolisesti eri tapahtuma-alueita.

Tehtävä-aika perjantaista sunnuntaihin (29.-31.8.)

Kanslia

Kilpailukanslia on tapahtuman sydän, minkä kautta kilpailijat asioivat tullessaan ja lähtiessään. Kansliassa hoidetaan myös tapahtuman tulospalvelua eli paljon monipuolisia tehtäviä kilpailuihin liittyen sisältyy tähän tehtävään. Sinulla on seurassa kokenut kilpailukanslian vetäjä, joka auttaa ja opastaa tehtävässä tapahtuman edetessä.

Tehtävä-aika perjantaista sunnuntaihin (29.-31.8.)

​​​​​​​

Palkintoryhmä

Palkintoryhmä vastaa ja hoitaa kaikki palkintojenjaot ja -seremoniat. Ryhmä vastaa palkinnoista ja tarvittavista kukista sekä henkilöistä, jotka osallistuvat palkintojenjakoihin. Myös palkintokanslian ylläpito ja huolehtiminen kuuluu ryhmän tehtäviin. Tehtävä edellyttää tarkkuutta ja hyviä sosiaalisia taitoja.

Tehtävä-aika perjantaista sunnuntaihin (29.-31.8.)


Vermo Crew

Vermo Crew vastaa tapahtuma-alueen siisteydestä (mm. katsomot, yleinen siisteys, wc-tilojen tarkistus). Ison siivouksen hoitaa Vermon oma vakio siivostiimi aamuisin, mutta Vermo Crew huolehtii ylläpidosta tapahtuman aikana. Tehtävä edellyttää paljon kävelyä, mutta samalla pystyy nauttimaan myös tapahtuman tunnelmasta. Näytöksien välillä on eniten tehtävää suhteellisen tiukassa aikataulussa.

Tehtävä-aika perjantaista sunnuntaihin (29.-31.8.)


VIP-ryhmä

VIP-ryhmän tehtävänä on houstata tilaisuuteen kutsuttuja VIP-vieraita, opastaa, neuvoa ja ohjata mm. ruokailuun liittyvissä asioissa. Lisäksi VIP-ryhmä huolehtii kutsuvieraat opastetuille varikko- ja backstage -kierroksille. Ryhmä pitää huolta VIP-tilan siisteydestä ja viihtyvyydestä sekä katsomotilojen siisteydestä ja viihtyvyydestä sekä erityisesti Veikkaus-aitioiden hallinnoimisesta.

Tehtävä-aika lauantaista sunnuntaihin (30.-31.8.)