Hevari Junioritähti
Junioritähti on Vermo Areenan ja Hevarin yhteistyössä järjestämä nuorten ohjastajien kilpailusarja. Sarja kilpaillaan Vermon raveissa helmi-elokuussa vuonna 2024. Kilpailuohjelmassa on lähtökohtaisesti kuukausittainen osakilpailu helmi-elokuussa (sarjan lähtöjä voidaan myös jakaa) ja finaalilähdöt Derby-perjantaina 30.8.2023. Osallistumisoikeus on 31.8.1998 tai sen jälkeen syntyneillä eli alle 26-vuotiailla ohjastajilla.
Sarjan lähdöt ajetaan ryhmäajoina. Osakilpailulähtöjen palkinnot sijoitusjärjestyksessä ovat 1500 – 1000 – 750 – 500 – 300 – 200 € ja muille osallistuneille 100 €. Ohjastajat saavat osalähdöistä pisteitä sijoituksensa perusteella seuraavasti: 16 – 12 – 10 – 9 – 8 – 7 – 6 – 5 – 4 – 3 – 2 – 1 (- 1 - 1 - 1). Hylätyt ja keskeyttäneet 0 pistettä. Jos hevonen jää pois lähdöstä, ohjastaja saa 6 pistettä. Runkosarjassa 12 eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa pääsee ajamaan finaalipäivän lähtöihin. Mikäli viimeisellä finaaliin oikeuttavalla sijalla on kaksi tai useampia ohjastajia, ratkaisee järjestyksen ja finaaleihin pääsyn osalähtöjen voitot, kakkos- ja kolmossijat ja näiden ollessa tasan arpa. Mikäli joku finaaleihin oikeutetuista ohjastajista ei osallistu, hänen tilalleen nousee osalähdöissä seuraavaksi eniten pisteitä kerännyt ohjastaja.
Finaalipäivänä ajetaan ensin kaksi osalähtöä, joihin pääseville ohjastajille hevoset määräytyvät karsintapistejärjestyksessä siten, että eniten runkosarjassa pisteitä kerännyt ohjastaja saa suurimman karsintapistemäärän omaavan hevosen jne. Ohjastajien pisteiden ollessa tasan järjestys määräytyy kuten edellä. Hevosten karsintapisteiden ollessa tasan niiden järjestys määräytyy ensisijaisesti sijapisteiden, toissijaisesti voitetusta rahasta saatujen pisteiden mukaan. Mikäli toinen tai molemmat finaalipäivän osalähdöt jäävät vajaiksi, eniten pisteitä keränneet ohjastajat pääsevät mukaan hevosmäärän mukaan. Ohjastajat keräävät osalähdöistä pisteitä em. pistekaavion mukaisesti. Ilman hevosta jäävät ohjastajat saavat poisjäännin mukaisesti 6 pistettä.
Finaali huipentuu myöhemmin samana päivänä ajettavaan loppukilpailulähtöön, johon hevoset ilmoitetaan ja lähtöradat arvotaan ennakkoon. Eniten pisteitä keränneet ohjastajat pääsevät finaalilähtöön hevosmäärän mukaan. Ohjastajat saavat valita hevoset finaalipäivän osalähdöistä kerätyssä pistejärjestyksessä siten, että eniten pisteitä kerännyt ohjastaja valitsee ensin hevosen jne. Mikäli pistetilanne on tasan, ratkaisee parempi sijoitus finaalipäivän osalähdöissä. Niiden ollessa sama ratkaisee jälkimmäisen osalähdön sijoitus ja tasapääjuoksutilanteessa arpa.
Loppukilpailulähdön voittaja on koko kilpailusarjan voittaja eli Junioritähti 2024.