Kylmäveristen TammaCup 3.2.
säännöt
1. Kilpailun järjestää Vermon Ravirata Oy Suomen Hippos ry:n hyväksymänä ajankohtana Vermo Areenalla.
2. Kilpailu on avoin kaikille kylmäverisille tammoille, joiden voittosumma on 29.12.2023 enintään 25 000 euroa. Osallistumismaksu tulee maksaa viimeistään 2.1.2024.
3. Kilpailun karsintalähdöt ja finaali ajetaan tasoitusajoina vähintään 2120 metrin matkalla. Karsintalähtöihin ja finaaliin voivat osallistua mukaan maksetut hevoset. Karsintalähtöjä ajetaan enintään kuusi, kuitenkin niin, että yhden voittosummakategorian karsintalähtöjä voi olla enintään viisi. Mikäli maksettuja hevosia on enemmän kuin 72 tai osa tulee karsintalähtöjen ilmoittamispäivänä karsituksi karsintapistejärjestelmän mukaisesti, maksuerä palautetaan karsittujen hevosten omistajille.
4. Ilmoittautuminen karsintalähtöihin tapahtuu Vermoon ilmoittautumisohjeiden mukaisesti. Järjestäjällä on oikeus jakaa hevoset karsintoihin parhaaksi katsomallaan tavalla.
5. Kilpailu järjestetään, mikäli siihen maksetaan vähintään 24 hevosta. Mikäli karsintalähtöihin ilmoitettuja hevosia on 24 tai vähemmän, on järjestäjällä oikeus ajaa kilpailu suoraan loppukilpailuna tai peruuttaa finaali.
6. Karsintalähtöjen ykköspalkinnot ovat vähintään 2000 euroa ja finaalin ykköspalkinto vähintään 10 000 euroa. Kaikki finaaliin osallistuneet hevoset palkitaan. Karsintalähdöt ajetaan keskiviikkona 17.1.2024 ja loppukilpailu lauantaina 3.2.2024.
7. Kilpailuun maksetaan yksi maksuerä, jonka suuruus on 150 euroa. Ilmoittautumismaksun eräpäivä on 2.1.2024. Maksu suoritetaan Vermon Ravirata Oy:n tilille FI71 5780 3820 0856 36 (BIC-koodi: OKOYFIHH). Pankkisiirtoon on merkittävä maksajan nimi, hevosen nimi ja rekisterinumero. Kaikki ilmoittautumismaksut kartuttavat kilpailun kokonaispalkintopottia, eikä maksuja palauteta kuin kohdassa 3 mainitussa karsimistapauksessa tai finaalin peruuttamistapauksessa.
8. Hevoset jaetaan omiin karsintalähtöihin siten, että 29.12.2023 enintään 15 000 euroa tienanneet juoksevat omissa karsintalähdöissään 2120 metrin matkalla ja 15 001 - 25 000 euroa tienanneet omissa karsintalähdöissään 2140 metrin matkalla. Finaalissa paalut yhdistetään yhdeksi lähdöksi ja siihen pääsijät kilpailevat samalla perusmatkalla kuin karsinnoissa.
9. Finaaliin etenee varmasti kaksi parasta jokaisesta karsintalähdöstä. Finaaliin etenevien määrä on siihen oikeutettujen hevosten riittäessä 16 hevosta, kuitenkin niin, että ravikilpailusääntöjen mukaan yhdellä paalulla on enintään 12 hevosta.
Taulukossa on esitetty finaalipaikkojen jakautuminen eri karsintalähtöjen määrillä. Numerot plusmerkkien ympärillä kuvaavat kahden eri kategorian karsintalähtöjen määrää.
Karsintalähtöjen määrä | Finaaliin etenijät |
1 + 1 | Molemmista karsinnoista kahdeksan parasta finaaliin. |
1 + 2 | Jokaisesta karsinnasta viisi parasta sekä karsinnoissa nopeimman kokonaisajan saavuttanut kuudenneksi sijoittunut finaaliin. |
1 + 3 | Jokaisesta karsinnasta neljä parasta finaaliin. |
1 + 4 | Jokaisesta karsinnasta kolme parasta sekä karsinnoissa nopeimman kokonaisajan saavuttanut neljänneksi sijoittunut finaaliin siinä kategoriassa, jossa yksi karsintalähtö. |
1 + 5 | Jokaisesta karsinnasta kaksi parasta finaaliin. Lisäksi kaksi kolmanneksi sijoittunutta kokonaisaikojen mukaan finaaliin siitä kategoriasta, jossa viisi karsintalähtöä, sekä yhden karsintalähdön kategoriasta finaaliin kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet. |
2 + 2 | Jokaisesta karsinnasta neljä parasta finaaliin |
2 + 3 | Jokaisesta karsinnasta kolme parasta sekä karsinnoissa nopeimman kokonaisajan saavuttanut neljänneksi sijoittunut finaaliin. |
2 + 4 | Jokaisesta karsinnasta kaksi parasta finaaliin. Loput neljä finaalipaikkaa kokonaisaikojen mukaan kolmanneksi sijoittuneista. |
3 + 3 | Jokaisesta karsinnasta kaksi parasta finaaliin. Loput neljä finaalipaikkaa kokonaisaikojen mukaan kolmanneksi sijoittuneista. |
Jos kokonaisajat ovat samat, ratkaisee arpa.
11. Finaalin lähtöradat määräytyvät siten, että karsintojen voittajat saavat valita lähtöratansa, muiden lähtöradat arvotaan. Voittajien valintajärjestys määräytyy kokonaisaikojen perusteella niin, että nopeimman kokonaisajan juossut valitsee ensin. Jos kokonaisajat ovat samat, ratkaisee arpa. Jos karsintavoittajan valmentajaan ei loppukilpailun ilmoittamispäivänä saada yhteyttä tai hän ei soita takaisin järjestäjälle klo 10 mennessä, voi järjestäjä valita hevoselle numeroltaan pienimmän vapaana olevan lähtöradan. Mikäli jotakin karsintavoittajaa ei ilmoiteta loppukilpailuun, lähtöradan valintaoikeus ei kuitenkaan siirry seuraavaksi karsinnassa sijoittuneelle, finaaliin ilmoitetulle hevoselle.
12. Mikäli karsinnasta finaaliin edenneitä hevosia jää pois ennen finaalin ilmoittamisajankohtaa, täytetään vapaat paikat karsintoihin osallistuneista ja loppukilpailuun ilmoitetuista hevosista ensisijaisesti karsintasijoitusten ja toissijaisesti finaalin ilmoittamispäivän karsintapisteiden perusteella, kuitenkin niin, että yhdellä paalulla voi olla enintään 12 hevosta. Jos kilpailun yhden voittosummakategorian karsintalähtö perutaan ja toisessa ajetaan yksi tai useampi karsintalähtö, pääsevät perutusta karsintalähdöstä hevoset loppukilpailuun edellä esitetyn taulukon yhden järjestetyn karsinnan mukaisesti finaalin ilmoittamispäivän karsintapistetilanteen perusteella.
13. Muilta osin noudatetaan Suomen Hippos ry:n voimassa olevia ravikilpailusääntöjä.