22 päivää Hevosurheilu Finlandia-Ajoon: päiväkirja seuraa Finlandian 2025 rakentumista
Osa 6: Pääsiäismunia siellä ja täällä – Finlandia-Ajosta tulossa jälleen kerran ”älä missaa tätä” -versio
Tämän vuoden kilpailusta tulee Hevosurheilu Finlandia-Ajo, kun alan suurin media lähti yhteistyökumppaniksi. Paitsi kilpailun nimessä näkyy yhteistyö myös lähialueiden ihmisille, jotka toivottavasti löytävät paremmin Vermoon toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Viides Finlandia-Ajoon kutsuttu hevonen, jenkki Double Deceiver on kuin koko kilpailun historia pienoiskoossa. Eikä kyseistä Daniel Redénin valmennettavaa ole koolla pilattukaan. Sen sijaan se on ehkä kovempi hevonen kuin ymmärrämmekään. Ruunan näytöt ovat hurjat: USA:ssa 08,6-voittoaika kolmevuotiaana ja Euroopassa voittamaton sekä tällä että toissa kaudella. Finlandiaan ja Vermoonkin on hyvin usein vuosikymmenten saatossa saapunut hevosia, joiden legendaarisuus on valjennut vasta ajan mittaan, eikä pikkuruuna välttämättä ole poikkeus.
Esimerkiksi ensimmäisenä Finlandia-vuonna 1980 nelivuotislähtö Kultakenkään saapui Ranskanmaalta muuan Ideal du Gazeau, joka vei seuraavana vuonna pääkilpailun ja siitä eteenpäin rakensi uraansa yhdeksi suurimmista eurooppalaisista ravilegendoista. Jos olisi ollut kristallipallo tulevaisuuteen, olisi voinut varoittaa ihmisiä: ”Älä missään tapauksessa missaa tätä!”
Ja hyvinpä Vermossa yleisöä olikin noina vuosina, katsomo ja sen edusta mustanaan väkeä. Sitä on seurannut legendakavalkadi maailman, Euroopan ja kotimaan suuria nimiä: Davidia Hanover, Grades Singing, S.J.’s Photo, Isla J Brave, Zoogin, Dryade de Bois, BWT Magic, Propulsion, Commander Crowe ja Readly Express vain muutamia mainitakseni. Niitä ei totisesti kannattanut missata!
Samaa voi sanoa myös Vermon UET-päivästä 2019. Silloin mukana olleet Face Time Bourbon ja Ecurie D olivat vahvasti pakko nähdä -osastoa.
Sama fiilis on tänä vuonna Finlandiassakin. San Moteur, Double Deciever, Callela Nelson, Clarissa, Mellby Jinx ja Jason’s Camden. Useimmille näistä mikä tahansa on urallaan vielä mahdollista. Ei ikäluokkalähdöissä, mutta avoimissa sarjoissa vain taivas on rajana. Ja tunne on sellainen, että kun pääsiäisen monet suurkisat, Seinäjoki Race meillä, saadaan ajettua, Finlandia-pidot sen kuin paranevat. Onnea Seinäjoelle, missä onnistuttiin kasaamaan upea lähtö nykyisten taloudellisten haasteiden puristuksissa!
Toki Björn Goopin ajokin San Moteurin tapauksessa on myös se riski, että se ottaa sunnuntaina Rommesta Paralympia-ravien finaalipaikan. Jos näin käy, se on kyseisen kisan sääntöjen mukaan velvoitettu osallistumaan Åbyn suurkisaan Finlandia-viikonloppuna.
Jo viime keskiviikko Solvallassa toi veden kielelle: Timo Nurmoksen tallin Mellby Knekt porhalsi johtavan rinnalta Euroopan kauden kärkiajan 09,6 käyttämättä kaikkia vaihteitaan: korvat jäivät kiinni ja laput vetämättä. Magnus Djusen mukaan voimia jäi hurjasti säästöönkin. Esityksestä alkoivat spekulaatiot Elitloppetista.
Kestääkö keskiviikon kärkiaika pääsiäisen ajan suurkilpailujen vilskeen siellä ja täällä, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa Vermoon on saapumassa toukokuun ensimmäiselle sunnuntaille nimiä, joista voi jälleen kerran todeta: ”ÄLÄ MISSAA TÄTÄ!”
Riku Niittynen
Finlandia-Ajon fani vuodesta 1981 ("Raskaansarjan mestaruus" Ideal du Gazeau/Eugen Lefevre vs. Keystone Patriot/Veijo Heiskanen)
Osa 5: Tunnelma tiivistyy – Euroopan mestaritarkin saapuu Vermoon suomalaisine hoitajineen